perjantai 18. maaliskuuta 2016

Musiikin tuomaa

Olen laulanut aina. Laulan radion mukana lähes kaikkien laulujen kertosäkeissä, ainakin säkeiden viimeiset sanat. Jos en muista niitä, mumisen ne epämääräisesti. Vanhempani ovat kertoneet, että lauloin ennen kuin opin puhumaan. Edessäni oli värityskirja ja pikkuinen punainen leikkipiano. Harjoittelin äitini mallista kuoroharjoiskappaleita. Tästä tarinasta on todisteena valokuvia, joissa näytän eläytyneen omaan lauluuni niin, ettei kamera ole ehtinyt hämmentää pientä laulajatarta poseeraamaan ennen salamavalon sokaisevaa välähdystä.

Myöhemmin lauloin joka joulu- ja kevätjuhlassa koulunkuorossa ja soolojakin joskus. 
Kävin koulua rakkaassa pienessä keskisuomalaisessa kyläkoulussa, jossa musiikkitunnit kuluivat usein koko koulun oppilaiden voimin laulaen. Laulukirjat jaettiin ja niistä laulettiin isomma porukalla, jos kirjoja ei riittänyt kaikille. Pienemmillekin autettiin oikea sivun ja laulu kirjoista, vaikkei alkuun lukutaito riittänyt sanojen lukemiseen. Mehän osattiin musiikkikirjojen laulut lähes ulkoa leikkeineen päivineen. Ei ollut yhtäkään toivelaulutuntia, jolloin emme olisi laulettu laulua "lintu". Osan kappaleista säesti koulumme oppilaat pianolla. Lämmöllä niitä tunteja yhä muistelen.

Esiinnyin ekaluokkalaisesta alkaen lapsiteatterissa lukion toiselle luokalle saakka ja teatteriesityksissä pääsin myös laulamaan. Esiintymisestä tuli luontevaa ja opin, ettei maailma kaadu, vaikka kaatuisin itse lavalla tai jos unohdankin toviksi laulunsanat. Kuoroporukassa huomasin jo ala-asteella laulavani kovaa ja välillä taisimme olla enemmän huutokuoro kuin kauniisti laulava porukka. Luulen olevani porukassa kaikista luontevimmassa tilassa, jolloin ääneni väistämättä vahvenee. Yksinlaulaessa jännitys ja liikayrittäminen vie ääneltä luontevuutta ja pohjaa. Vasta aikuisena olen tajunnut, että laulu kaipaa muutakin kuin äänen. Laulu tarvitsee sydämen, joka tarttuu lauluäänen käteen kiinni luoden tulkinnan ja tunnelman yhdessä kuuntelijoiden kanssa.

Mieheni on tehnyt samaa. Laulanut pienestä pojankoltiaisesta ulkomuistista vaikeita pitkiä lauluja. Soittanut korvakuulolta opiskellen tuttuja sävelmiä myöskin pikkuisella pianolla. Myöhemmin pianon lisäksi hän aloitti haitarinsoiton. Hänelle musiikista tuli jokapäiväistä. Esiintymisiä sisarusten kanssa kaikissa kissanristiäisissä ja suuremmissa juhlissa. Musiikkiesityksistä ei kuulemma meinannut tulla loppua, sen verran sävelet vei mennessään.
Toisin kuin minulle, nuottien salaisuus aukesi miehelleni jo ala-asteella ja myöhemmin muusikonura tuntui olevan ainut ja oikea vaihtoehto tälle lahjakkaalle harmonikansoittajalle, joka soittaa myös koskettimia taitavasti! 

Ensimmäisen kirpputorireissumme jälkeen tavattiin kirjastossa. Suunniteltiin mahdollisia yhteislauluja ja etsittiin nuotteja ja juotiin kahvia. Emme varmastikaan osanneet silloin kuvitella, että ennen tuota oikeaa ensimmäistä yhteislaulua oltaisiin naimisissa ja vanhempia kahdelle pojalle.