Ensitreffit

Juna saapuu meidän pääteasemalle. Jännitän junasta poistumista enemmän kuin jälleennäkemistä. Pelkään, etten ehdi ulos junasta ennen kuin se jatkaa matkaa. Joten päädyn matkatavaroineni käytävätukokseksi, kun raahaudun kohti ovensuuta heti kuulutuksen kuultuani.

Toiseksi pelkään taajamajunan ovia.  Saatan repiä kahvaa hädissäni hikikarpalot otsalla väärään suuntaan. Ei auta, vaikka ovessa olisi selkeä ohje: "vedä" tai "työnnä". Luetun ymmärtäminen tapahtuu siinä kohtaa, kun joku toinen tulee avaamaan oven. Tilannetta ei pelasta hiljainen "a-haa", sillä hetkeä aikaisemmin todistin oman nerouteni ovea kiroten. Tämän vuoksi  olen yrittänyt odottaa, jos joku fiksumpi olisi ehtinyt ovensuulle. Tällöin välttyisin nololta ovenavausyritykseltä.

Pääsemme kunnialla junasta. Hän kävelee meitä vastaan ja saa sydämen lyömään muutaman tahdin normaalia nopeampaa ja kovempaa. En ollut kuvitellut liikoja, näin kaiken kuului mennä. On kaunis aurinkoinen elokuun keskipäivä, joten ehdotan pitkien halauksien jälkeen piknikreissua uimarannalle. Ensitreffit.

Poika leikkii rannalla hiekassa ja vaatii silmäpareja seuraamaan kaivuutyötä sekä täyden vesiämpärin kaatelua juuri kaivettuun monttuun. Viltille on levitetty hetki sitten kaupasta noudettuja herkkuja. Istun hetkeksi toisen kylkeen kiinni tunnustellakseni uutta jännittävää läheisyyttä. Sydän jättää pari lyöntiä väliin, kun tunnen, kuinka käsi kiertyy ympärille. Muuten tunnelma on yhtä tuttu ja rento mitä ennenkin. No höpö höpö, olin pyörtyä!

Päivä kuluu auringon syleilyssä. Vaikka olisi ollut kaatosade ja kurakeli, olisin nähnyt iloiset sadepisarat,hyppinyt lätäköissä ja nauttinut sateen voimasta. Niin rakastunut ja onnellinen minä olin.