Kuinka meistä tuli me

Muistatteko sananlaskun: "Ei rakkaus tule kotiovelta hakemaan". Tässä meidän jutussa rakkaus
tuli kotiovelle pieni taapero mukanaan. Molemmilla oli pyöräilykypärät päässä.

Minä olin sillä hetkellä 1.5-vuotiaan pojan yh-äiti. Lähdin poikani kanssa, puolipakolla, saattamaan ystäväämme meidän majapaikasta toiseen, neljän tyypin kommuuniin. Ystävämme ei ollut kertonut  kommuuniväelle, että ottaa pari ylimääräistä persoonaa mukaan. Määränpäässä lukitsin pyörän. Jostain kuului kovaa meteliä.
Kerrostalon alaovella meteli kuulosti pikkulasten laululta. Kun nousimme portaita yhä ylemmäksi, tuo lastenlaulu muuttui soitoksi ja epämääräiseksi lauluksi. Kommuunin ovi avautuu ja mysteerinen laulunlähde vaikuttaa olevan tämän osoitteen olohuoneessa. Hammondsäestys sekä kolmen improvisaatiotrion laulua. Oven avaajan suu avautuu ja koittaa huutaa kovaäänisen innokkaan laulun päälle: "-Heiiii, nyt hiljaa ja kunnolla, täällä on muitakin! Täällä on muitakin vieraita!".

Laulu päättyy naurunremakkaan. Nämä neljä asukasta ei paljosta hätkähdä vaan antaa yllätysvieraille yhtä lämpimät tervetulotoivotukset mitä odotettu ystäväkin. Laulu oli matkaajaystävälleni suunniteltu yllätys. Me saattajat jäädään toviksi istumaan iltaa kahvin ääreen. Poikani tutustuu innoissaan uusiin iloisiin ihmisiin ja äiti imee itseensä kaiken aikuismaisen seuran, mitä nuo kuluvat tunnit tarjoaa. Selviää,että ollaan sinkkuja kaikki ja siinä ehkä ystäväni syykin johdattaa tämä porukka yhteen. Myöhemmin udellaan, mitä oltiin kenestäkin mieltä ja puolin ja toisin kehutaan kunkin hyviä puolia.
Olin ihastunut kaikkiin. Olin ihastunut siihen huomioon ja hyvään tunnelmaan. Uusi portti uusien ihmisten luo. Ei enää ihan jokapäiväistä minä ja taapero-oloilua.

Päivät kuluu. Sitten repäisen itsestäni sen verran rohkeutta, että uskallan tehdä ensialoitteen. Lähetän viestin heistä yhdelle. Lähetä! Kääk! Piilotan puhelimen tyynyn alle ja juoksen keittiöön. Pyysin seuraa sekä kuskia kirppikselle. Hän suostuu! Samalla viikolla tapaamme kirjastossa ja mietitään musiikkijuttuja. Viestitellään lähes päivittäin. Tapaan paljon koko kommuuniakin heillä kahvin merkeissä, mutta yksi tuntuu vetävän puoleensa. Hänestä tulee meidän paras ystävä. Hän on pojan hoidossa täysillä mukana alusta alkaen. Syli,leikittäjä, vaipanvaihtaja ja ruuantarjoaja.

Se kesä oli aikaa, jolloin löydän itseni ja paikkani viimeinkin. Tähän saakka olin ollut hukassa enkä ennen tiennyt, minne suuntaan kuuluisi kulkea. Olin antanut ajan ja kohtalon viedä enkä ollut tehnyt itseni eteen koskaan mitään. En ollut tavoitellut unelmia, en edes tiennyt osaavani unelmoida.
Lopulta jouduin tunnustamaan itselleni jotakin.
Olin ihastunut parhaaseen ystävääni, jonka kanssa halusin kokea mahdollisimman paljon asioita. Kaikki pikkujutut ja tunnelmat halusin saada kertoa ensimmäisenä juuri hänelle. Kun emme nähneet, ajattelin ensimmäisenä "voi kun hän olisi kokemassa tämän saman kanssani" ,

Ihastumisen myötä hakeuduin yhä lähemmäksi ystävääni eri tilanteissa. Mitkään lähentelyvinkkini ei näyttänyt tuottavan tulosta. Päätin jättää ihastumiset sivuun. Pääasia, että ystävyys on ja pysyy.